Anteeksi ruma sana heti otsikossa. Niin usein näkee maailmalla klikkiotsikoita ja näennäisesti hyödyllisiä kirjoituksia, että rumalle sanalle on nyt perusteita. Asiakkaan ja mediayleisön huijaaminen, pettäminen tai vedättäminen sisältömarkkinoinnilla ovat vain hiukan kohteliaampia kiertoilmauksia samalle asialle. Keskustele sisällöillä asiakkaasi kanssa ja tarjoa hänelle ihan oikeita hyötyjä. Ole kuitenkin myös tavoitteellinen.

Lue lisää

Somekriisi ei voi osua juuri meihin jouluna. Silloinhan on maassa hanki ja ihmisillä hyvä tahto. Some täyttyy lämpimistä ja söpöistä joulutervehdyksistä eikä arkisesta somemöyhäämisestä, -inttämisestä ja -trollauksesta ole tietoakaan. Ken uskoo maailmanrauhaan ja joulupukkiin, hän uskoo varmasti tuohon edelliseenkin. Omalla toiminnallaan voi kuitenkin oikeasti ehkäistä somekriisin syntymisen. Myös jouluna.

Lue lisää

Nuorisoa kiinnostava sisältö ei innosta setiä ja tätejä, mutta on juuri sitä, mitä alle kolmekymppinen haluaa nähdä, kuulla tai lukea. Nuorisoa kiinnostaa some erityisen paljon, mutta kiinnostaako mikään muu? Ylen nuorisomedioiden päällikkö Antti Hirvosen mukaan myös uutisjournalismi on nuorison agendalla edelleen. Mitä markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisen pitäisi nuorison kiinnostuksen kohteista ymmärtää?

Lue lisää

Kiinnostava mediatiedote herättää median ruokahalun. Tiedotteiden lähettäminen ei saa kuitenkaan koskaan olla pelkkää kalastamista ilman selviä päämääriä. Mainonnalla voi kovalla rahalla saada paljonkin tuloksia lyhyessä ajassa. Mediatiedotteiden kanssa nopeita voittoja on vain hyvin vähän tarjolla. Toisaalta kärsivällinen, säännöllinen ja sisällön laadusta kiinnipitävä mediaviestintä tuottaa tuloksia ja on myös kustannustehokasta. Lue lisää

Hyvä Twitter-tili ei synny itsestään. Ei riitä, että perustat tilin ja jäät vain odottelemaan suurta someihmettä. Kaikissa somepalveluissa ihmiset ovat tärkeitä. Twitterissä henkilöstön tilien tuki yhteisön tileille on erityisen tärkeää. Onneksi Twitterissäkin vaivannäkö yleensä palkitaan. Jokainen yhteisö voi saavuttaa Twitterillä ainakin kolme selvää hyötyä. Lue lisää

Tehokas video on eräs parhaiten toimivista markkinoinnin ja viestinnän välineistä, mutta vain suunnitelmallisesti käytettynä. Mitä useampaan paikkaan videosi jaat, sitä parempi. Jos kuitenkin julkaiset videosi vain yhdessä paikassa, niin se paikka on aina YouTube. Fiksu jakelu- ja markkinointisuunnitelma vie joka tapauksessa videosi juuri sinun kannaltasi tärkeimpien kohderyhmien nähtäväksi. Lue lisää

Hyvä lehdistötiedote eroaa etuliitteensä lisäksi hyvästä mediatiedotteesta myös monelta muulta osin. “Lehdistö” on Kekkosen ajan ja printtimaailman termi, mutta “media” pitää sisällään hyvin paljon enemmän. Termien lisäksi ovat vuosien varrella muuttuneet myös hyvien tiedotteiden otsikot, sisällöt ja jakelutavat. Eniten ovat kuitenkin muuttuneet tiedotteiden tekijöiden osaamisvaatimukset. Lue lisää