Mediamyrsky syntyy usein, kun kriisiviestintää osaamattomat organisaatiot kertovat medialle mitä sattuu ja milloin sattuu. Totuuden kertominen heti alusta alkaen on yleensä paras vaihtoehto, vaikka se kuinka kivuliaalta ensin tuntuisikin.

Median aukoton logiikka on kriiseistä uutisoinnin suhteen seuraava: kriisit kiinnostavat mediaa, koska kriisit kiinnostavat yleisöä. Media saa kuitenkin säännöllisesti – ja oikeutetusti – pyyhkeitä siitä, että se ei osaa erotella todellisia kriisejä pienestä pintaporeilusta.

Median kunniatehtävä pitäisi olla, että se ei väkisin väännä myrskystä vesilasissa repäiseviä klikkiotsikoita. Valitettavasti helpot ratkaisut ovat helppoja sekä journalisteille että heidän yleisöilleen. Turhan julkkiksen bikini- tai speedo-kuvat myyvät paremmin kuin globaalit kriisit. Esimerkiksi ilmastonmuutos on viime vuosiin asti ollut medialle hyvin hankalasti hahmotettava kriisi, koska muutos tapahtuu niin hitaasti. Yksittäiset myrskyt ja luonnonkatastrofit on ollut paljon helpompaa pukea uutisiksi.

Kerro totuus

Yritys tai yhteisö voi itse valita monia erilaisia toimintatapoja mediamyrskyn keskellä. Kriisiviestinnän peruslait on syytä pitää mielessä, jolloin ei todennäköisesti ammuta itseä jalkaan ja jaeta ristiriitaisia lausuntoja sattumanvaraisesti sinne ja tänne. Osa tarjolla olevista toimintatavoista on hyviä, osaa kannattaa välttää parhaansa mukaan.

Varsinkin medialle, mutta myös asiakkaille kannattaa aina kertoa mahdollisimman suora totuus – kaikessa karuudessaankin. Tämä koskee erityisesti yritystä, joka toimii kuluttajabisneksessä. Somejulkisuudessa myrskyt nousevat hurjaa vauhtia ja yritykselle on todella ongelmallista, jos se joutuu selittelemään omia sanomisiaan ja tekemisiään mediassa ja somessa jälkikäteen.

Median eteen vain sellaisia henkilöitä joilla on lupa avata suunsa

Huonoin toimintatapa on ensin kieltää kaikki, jos jo parin päivän tai vain tunnin kuluttua joutuu kuitenkin aivan saman asian myöntämään. Median kannalta toimivin tapa on kertoa sille avoimesti, ketkä ihmiset yrityksestä kommentoivat asiaa ja antaa medialle näiden henkilöiden suorat yhteystiedot. Yhteyshenkilöiksi kannattaa valita yrityksestä sen verran suuria rouvia ja herroja, että he voivat medialle myös jotain aivan oikeasti kertoa.

Mediamyrskyn keskellä seilaava yritys ei voi poliisin tapaan olla vastaamatta jokaiseen median kysymykseen:

”Tutkinnallisista syistä en voi kertoa tässä vaiheessa vielä enempää…”