Anteeksi ruma sana heti otsikossa. Niin usein näkee maailmalla klikkiotsikoita ja näennäisesti hyödyllisiä kirjoituksia, että rumalle sanalle on nyt perusteita. Asiakkaan ja mediayleisön huijaaminen, pettäminen tai vedättäminen sisältömarkkinoinnilla ovat vain hiukan kohteliaampia kiertoilmauksia samalle asialle. Keskustele sisällöillä asiakkaasi kanssa ja tarjoa hänelle ihan oikeita hyötyjä. Ole kuitenkin myös tavoitteellinen.
Jos osaat kirjoittaa, kuvata, piirtää tai vaikka laulaa, tanssia ja näytellä, voit tehdä myös tulosta sisältömarkkinoinnilla. Välität siis sisältöjesi kautta potentiaalisille asiakkaillesi hyödyllisiä tietoja, taitoja tai tunnelmia. Salakähmäisyys tai vilunkipeli eivät kuitenkaan ole sisältömarkkinoinnissa – varsinkaan pidemmän päälle – toimivia ratkaisuja.
Pidä ketunhäntäsi näkyvillä
Sisältömarkkinoijalla on luonnollisesti aina myös ketunhäntä kainalossaan. Tavalla tai toisella. Hyödyllisen tiedon kylkiäisenä myydään tuotteita, palveluja tai ajatuksia ja ideologioita. Liikaa ei kuitenkaan saa laittaa markkinoinnin puuroja ja hyödyllisen sisällön vellejä sekaisin.
Itselläni on journalistin tausta, joten toimituksellisen aineiston ja markkinointimatskun erottamisen tarve on painunut aika syvälle selkäytimeeni. Samoin kollegallani Tialla. Siksi hyödyllinen tieto on tuottamissamme sisällöissä mahdollisimman selvästi oma selvä osionsa ja markkinointipuoli omansa. Näin sisältömarkkinointi on läpinäkyvää, eikä kenenkään pitäisi tuntea oloaan huijatuksi tai vedätetyksi.
Koska huijatuksi (… siis kusetetuksi…) tullut asiakas tuskin ostaa sinulta yhtään mitään. Ikinä.
Minä en ainakaan ostaisi.
Tehokas sisältömarkkinointi tarjoaa aina jonkun selvän hyödyn
Sisältömarkkinoinnin muodot ovat monet: on tekstejä, artikkeleita, somepäivityksiä, kuvia, podcasteja ja videoita. Sekä kaikkien näiden erilaisia yhdistelmiä. Perinteisintä sisältömarkkinointia ovat tällaiset artikkelit, joista erästä juuri nyt luet. Aikaisemmin nämä vastaavat artikkelit julkaistiin asiakaslehdissä, mutta nykyään yhä enemmän vain verkossa.
En siis osta kovalla rahalla mainostilaa tälle tarinalleni, jossa kerron kaikkia osapuolia hyödyttävän sisältömarkkinoinnin ilosanomaa. Ilman muuta toivon, että tämä artikkeli on sinulle hyödyllinen ja haluat mahdollisesti tehdä kansamme yhteistyötä tulevaisuudessa. Päätöksen teet kuitenkin sinä itse, ja vasta sen jälkeen, kun olet lukenut tämän artikkelin.
Jos hyötyä ei artikkelista tule ja teksti on sinusta pelkkää höpönlöpöä, niin tämä yhteinen taipaleemme päättyy varmasti jo tähän.
Somesisältömarkkinoijan on osattava keskustella
Somessa kukaan ei jaksa lukea, katsoa tai kuunnella jatkuvaa markkinointia tai mainostamista. Sama pätee myös oikeastaan kaikkeen muuhunkin mediaan. Omista asioista, tuotteista ja palveluista saa ja kuuluu kertoa, mutta ei yksipuolisena paasauksena.
Kuuntele ja keskustele. Äläkä ole vain kuuntelevinasi ja keskustelevinasi. Epäaitous paistaa hyvistä piilotusyrityksistä huolimatta läpi monesta tekstistä, puheesta ja kuvasta.
Kommentoi ja kerro myös omia mielipiteitäsi.
Ei yleensä kannata ehdoin tahdoin ärsyttää ketään raivon partaalle. Parempi joskus kuitenkin sekin, kuin vain tyytyä julkaisemaan yrityksen lakiosaston hyväksymiä virallisia, mutta samalla myös täysin yhdentekeviä perusvastauksia asiakkaiden kysymyksiin (… nyt onnistuin suututtamaan jo kaikki juristitkin…). Tylsyyteen, turvallisiin perusratkaisuihin ja keinotekoisuuteen törmää organisaatioiden omassa ja ostetussa mediassa edelleen aivan liian usein.
Kilpailu asiakkaiden huomiosta lisääntyy jatkuvasti. Siksi latteuksilla ei enää missään viestinnässä, markkinoinnissa tai sisältömarkkinoinnissa pitkälle pötkitä.