Henkilöbrändi on meillä jokaisella. Halusimme sitä tai emme. Oikea ja aito henkilöbrändäys hyödyntää sekä ihmistä itseään että hänen edustamaansa organisaatiota. Mutta miten hyvä henkilöbrändi sitten rakennetaan?

Meitä arvotetaan ja mitataan yhä useammin meidän henkilöbrändimme kautta. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, vaikkemme määrätietoisesti rakentaisikaan omaa brändiämme. Tai vaikka inhoaisimme koko sanaa ja asiaa sydämemme pohjasta.

Henkilökohtainen verkkonäkyvyytesi ja käyttäytymisesi määrittelevät nykyään vahvasti myös ammatillisen tulevaisuutesi. Menestys kehittää henkilöbrändiä. Toisaalta vahvalla henkilöbrändillä kykenee myös rakentamaan menestystä.

Henkilöbrändi rakentuu teoista ja aitoudesta

Menestyvä henkilöbrändi ei synny yhdessä yössä tai itsekseen. Yleensä sen rakentaminen kuluu väistämättä aikaa ja vaivaa. Onnistunut henkilöbrändäys vaatii myös luonnollisesti suuren annoksen suunnitelmallisuutta.

Kaikki omat tekosi, puheesi, tekstisi, kuvasi, videosi ja tapaamisesi sekä elävässä elämässä että somessa rakentavat henkilöbrändiäsi jatkuvasti. Halusit sitä tai et.

Epäaito henkilö = epäonnistunut henkilöbrändi

Tärkeintä on olla oma itsensä. Pitää uskoa itseensä ja löytää oma tapansa toimia.

Menestyneet henkilöbrändit ovat aitoja ihmisiä, jotka ovat valinneet oman polkunsa. Sitä he seuraavat määrätietoisesti ja uskovat omaan tekemiseensä.

Henkilöbrändi hyödyttää sekä sinua että organisaatiotasi

Henkilöbrändäys kuulostaa itsekeskeiseltä egourheilulta, joka sopii erityisen hyvin vain pintajulkkiksille. Sanalla on huono kaiku monen korvissa. Oikein rakennetusta henkilöbrändäyksestä hyötyvät kuitenkin sekä henkilö itse että organisaatio, jota hän edustaa.

Henkilöbrändi on usein suoraan yhteydessä itsesi ja yrityksesi menestykseen. Yritys tukee henkilöbrändiä ja menestyvä henkilöbrändi vie puolestaan yrityksen asiantuntijuutta eteenpäin.

Mitä jos en panostakaan henkilöbrändiini? Putoaako taivas niskaani?

Jonkinlaiseen henkilöbrändäykseen kannattaa meistä jokaisen panostaa. On siis syytä vähintään miettiä, minkälainen kuva minusta jää yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.

Ilman minkäänlaista henkilöbrändäystä sinulle voi käydä huonosti:

  • Voit menettää unelmiesi työn

  • Saatat menettää asiakkaita kilpailijoillesi

  • Et ole uskottava verkossa

  • Et saa asiantuntijuuttasi esille

  • Yrityksesi ei saa tietotaitoaan esille

  • Annat huonon ensivaikutelman

  • Et kykene hyödyntämään kaikkia verkostoitumismahdollisuuksia

  • Et ole löydettävissä