Somekohu ja sen ennakointi ovat jo työelämän arkipäivää. Kohu voi syntyä hyvinkin pienestä asiasta – tai olla syntymättä, jos juttuun osaa reagoida nopeasti oikein.

Sosiaalinen media tarjoaa meille hyvin helpon ja vaivattoman tavan jakaa kokemuksia muille. Esimerkiksi tyytymätön ja itsensä kaltoin kohdelluksi kokenut asiakas saa halutessaan kiukkuisen äänensä nopeasti kuuluviin. Usein ensimmäinen kriittinen päivitys toimii nuotion sytykkeenä, johon muu somekansa alkaa kantaa innolla omia halkojaan.
Nopeus, tehokkuus, armottomuus
Some on muuta mediaa nopeampi, tehokkaampi ja armottomampi. Somessa kuka tahansa voi olla ”toimittaja” tai tietolähde. Somessa riehuvia wannabe-toimittajia eivät kuitenkaan ole – valitettavasti – hyvät tavat tai journalistien eettiset ohjeet millään lailla jarruttamassa.
Somekohulla ei ole yhtä ja aina samalla lailla toteutuvaa kaavaa. Somen nopeus, tehokkuus ja armottomuus kuitenkin määrittävät lopulta sen, kuinka kohu etenee. Tai sen, saako kohulta nyppäistyä siivet jo hyvissä ajoin.
Somekohu syntyy, kun viestintä epäonnistuu
Somekohu syntyy usein silloin, kun oma viestintä syystä tai toisesta epäonnistuu. Kollegani Tia Härkönen on listannut seuraavia tyypillisiä somekohun aihioita:
- somen kautta annettuun kritiikkiin tai saatuun palautteeseen ei ole ehditty tai osattu reagoida parhaalla mahdollisella tavalla
- ei ole oltu ihan perillä omaan päivitykseen (postaukseen/twiittin jne.) liittyvistä kaikista taustoista tai kytkennöistä
- yritetään osallistua keskusteluun huumorilla, mutta lyödäänkin kirves omaan nilkkaan.
Ennakoi ja valmistaudu
Somekohut ovat niin erilaisia, että yksityiskohtaista kriisiviestintäsuunnitelmaa on niiden varalle hyvin hankala laatia. Somekohujakin voi kuitenkin ennakoida.
Systemaattinen luotaus, herkkä kuuntelu ja huolella toteutettu aiheiden hallinta eli Issues Management auttavat jo pitkälle. Mikään ei kuitenkaan varjele organisaatiota yksittäisten ihmisten arvaamattomilta teoilta. Niihin voi vastata vain seuraamalla somea ja siellä käytävää keskustelua mahdollisimman tarkkaan. Opettele reagoimaan ennakolta sovitulla tavalla, mutta ohjeita tapauskohtaisesti soveltaen, niin onnistut somekohun torjunnassa parhaiten, neuvoo Tia Härkönen Viestintäpalvelu Taikasta.