Konstailemattomuus on viestintäasenne ja -toimintatapa, jossa helpoista asioista ei tehdä tieten tahtoen vaikeita. Viestinnässä kun on loppujen lopuksi aika harvoin rakettitieteestä tai sydänkirurgiasta kysymys.

Viestinnässä ja markkinoinnissa törmää säännöllisesti erilaisiin muotitermeihin. Niissä vanhoja ja yksinkertaisia asioita puetaan hienon näköisiin uusiin juhlapukuihin. Vai mitä teille tuovat esimerkiksi mieleen sanat ”sisältömarkkinointi”, ”vaikuttajamarkkinointi” tai ”viestintämuotoilu”?
Viimeisen termin osalta olen itse sekä pääepäilty että vähintäänkin osasyyllinen. Suoritin jo vuosia sitten työn ohella tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon, jonka aiheena oli viestintämuotoilu. Eli sama konstailemattomasti: otin viestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen mukaan palvelumuotoilussa hyväksi todettuja periaatteita ja käytäntöjä.
Tauti levisi minussa kuitenkin niin laajalle, että kutsuin itseäni jonkin aikaa myös ”viestintämuotoilijaksi”. Titteli saattaa edelleen löytyä jostain someprofiilistani.
Ei kyllä kuulosta kovinkaan konstailemattomalta, pakko myöntää…
Konstailematonta viestintää ja asiakassuhteita
Konstailemattomuus näkyy yksinkertaisuutena viestintäsisällöissä ja niiden tuottamisessa. Se on hyvä olla kantavana periaatteena myös meidän kaikkien asiakassuhteissa. Ei siis yritetä olla fiksumpia, ylinokkelia ja monimutkaisempia kuin on pakko. Hienot termit, hype-sanat ja anglismit eivät muuta tosiasioita muuksi: viestintä on älykkäiden ihmisten yksinkertaista yhteistyötä, jolla on aina tarkoitus.
Tapasin hiljattain vanhan duunikaverin vuosien takaa. Suunnittelimme Google Meetin kautta yhdessä hänen organisaatiolleen ja projektilleen viestintäkokonaisuutta seuraavalle parille vuodelle. Keskustelu sujui lennokkaan kevyesti, mutta lähinnä kuitenkin konkretiaan ja asiaan keskittyen. Jossain vaiheessa asiakas totesi:
”On kyllä mukava tehdä duunia tällä lailla sujuvasti ja kiemurtelematta. Kummankaan meistä kun ei tarvitse koko aikaa todistella toiselle omaa erinomaisuuttaan, vaan voidaan oikeasti keskittyä olennaiseen.”
Konstailemattomuutta 24/7
Konstailemattomuus on asiakkaan kuuntelemisen ja kumppanina olemisen ohella yksi kolmesta Viestintäpalvelu Taikan arvosta. Edellinen lainaus asiakkaalta todistaa, että vaikka omien arvojen eteen on tehtävä työtä joka päivä, niin ainakin joltain osin olemme myös onnistuneet.
Olemme näin ollen asiakkaitamme kuunnellen matkalla kohti syvempiä ja tuottavampia kumppanuuksia.
Konstailematta.
Kuva: Pixabay