Haluatko jättää jälkipolville muutakin tietoa yrityksestäsi, yhteisöstäsi tai toimialastasi kuin vanhentuneet www-sivut? Gutenberg keksi lääkkeen ongelmaan jo yli 500 vuotta sitten: kirjoita ja paina kirja.

Painettu kirja ei viestintäkanavana tihku juurikaan mediaseksikkyyttä ympäristöönsä vuonna 2022. Painava, hankala ja epäekologinen mötikkä? Toisaalta ääni- ja sähkökirjat ovat tuoneet monille perinteisille kirjoille aivan uusia lukijoita ja kuuntelijoita viime vuosina. Perinteinen hyvin toimiva tuote on paketoitu menestyksellisesti uudestaan.

Toimitin keskellä koronan ensimmäistä aaltoa asiakkaalleni Hissitarkastajan muistelmat -kirjan. Kirjasta saatu palaute oli sen verran kannustavaa ja asiakas tyytyväinen, että tällä hetkellä kirjoitan samalle asiakkaalle jo toista kirjaa. Tällä kertaa aiheena on erilaisten kaupankäynnissä käytettävien mittalaitteiden vakaaminen ja varmentaminen.

Miksi tällaisista kohtuullisen pienen toimialan asioista kannattaa tehdä painettu kirja?

Fyysinen kirja henkii arvokkuutta

Kumpi tuntuu sinusta arvokkaammalta:

”Tehtiin historiikki tästä meidän yhteisöstämme / toimialastamme. Voit käydä lataamassa sen osoitteesta www.tässä-tämä-kirja-nyt-on.pdf”

Vai:

”Tehtiin historiikki tästä meidän yhteisöstämme / toimialastamme. Tässä on sinulle kovakantinen kirja aiheesta, ole hyvä.”

Dekkarit ja romaanit voimme hyvin kuunnella tai lukea sähköisinä, mutta yrityskirjat on edelleen syytä painaa paperille. Webbi-sivusta tai pdf:stä ei ole liikelahjaksi. Mikään ei tietenkään estä sitä, että yrityskirjasta tekee arvokkuutta henkivän painotuotteen lisäksi myös sähköisen ja kuunneltavan version.

Liikelahjana painettu kirja on edelleen erinomainen tuote. Hyvin tehty ja edustava kirja on asiakkaalle (nykyiselle tai tulevalle) hyvä muisto sinusta, yrityksestäsi ja oman toimialasi asioista.

Kirjan tekemisessä painaminen ei paljoa maksa

Yli 100 sivuisen kirjan kirjoittaminen, toimittaminen, taittaminen ja painaminen ei ole ilmaista. Loppulasku liikkuu helposti kymmenissätuhansissa euroissa. Toisin kuin voisi ehkä luulla, itse painaminen ei maksa kirjassa kovinkaan paljoa. Mitä suurempi painos, sitä pienemmäksi yksittäisen kirjan kulut muuttuvat. Kirjan tekijöiden työaika on edelleen hyvin paljon kalliimpaa kuin paperi ja painomuste.

Ennen kirjan julkaisemista on syytä varmistaa, että sen sisällössä noudatetaan kaikkia tekijänoikeusasetuksia. Teksteihin on merkittävä tarvittavat lähteet ja kuvista on varmistettava niiden julkaisuoikeudet. Tekijänoikeuksissa oikaisemiseen ei kenelläkään ole varaa.

Kaikkea ei kukaan voi kuitenkaan tehdä itse ja yksin. Siksi yhteistyökumppanit ovat myös kirjan tekemisessä kullan arvoisia. Varsinaisen kirjoitustyön lisäksi on löydettävä haastateltavat asiantuntijat, lähdeteokset, taittaja ja graafinen suunnittelija, kuvat, painotalo jne.

Kerran kirjarumban jo läpikäyneenä uskon, että seuraava kirja syntyy aikaisempaa vaivattomammin.

Samoin myös kaikki sitä seuraavat…


Viestintäpalvelu Taika tuottaa sinulle sisältöjä kaikkiin tarkoituksiin. Somepäivityksistä ja lyhyistä www-uutisista aina kokonaisiin kirjoihin saakka.

Olemme asiakasta herkällä korvalla kuunteleva viestintätoimisto. Juuri siksi asiakkaat saavat avullamme parempia ja vaikuttavampia tuloksia.

Ota yhteyttä ja kysy lisää: info@viestintapalvelu.fi