Viestintäpalvelu Taika oli viime jouluna ensimmäistä kertaa mukana Pelastusarmeijan joulupatakeräyksessä. Tänä vuonna teimme saman päätöksen. Hyvää joulua.

Joulupata on Pelastusarmeijan joka joulu järjestämä keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi. Padat ovat olleet kaduilla joulun aikaan lähes koko Suomen Pelastusarmeijan 130-vuotisen historian ajan. Niistä onkin tullut näkyvä osa suomalaista jouluperinnettä.
Viestintäpalvelu Taika oli viime jouluna ensimmäistä kertaa mukana joulupatakeräyksessä. Meille jäi siitä hyvä mieli ja koimme, että saatoimme osaltamme auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Vuosi ei ollut helppo ja Covid-19 sekoitti monen ihmisen ja perheiden elämää. Kulunut vuosi on ollut monelle yhtä haasteellinen tai jopa vaikeampi kuin 2020. Siksi päätimme tehdä joululahjoituksen jo toistamiseen Pelastusarmeijan joulupataan.
Samalla kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2021. Kannustamme kaikkia tekemään hyvää mahdollisuuksiensa mukaan ja auttamaan niitä, joilla on vaikeaa. Pienikin lahjoitus tai teko voi tuottaa suurta iloa.
Joulupadat ovat ulkona ympäri Suomea 15.–23.12.2021.